Ice Hockey World Championship
Jääkiekon MM-kisojen finaalin jännittämistä Helsingin Senaatintorilla keväällä 2007. Kuva: Wikimedia Commons.

Suomi on jääkiekkomaa

Suomi kohtaa tänään jääkiekon miesten MM-kisoissa Iso-Britannian. Suomi on ottelussa ehdoton ennakkosuosikki, sillä joukkueemme on Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) virallisen rankingin kärkipaikalla, viime helmikuussa voitetun olympiakullan ansiosta.

Kysymys ei ole sattumasta tai onnenkantamoisesta, sillä Suomi on ollut vuosia kyseisen rankingin mitalisijoilla, ja syystä: viime vuoden MM-kisoissa tuli hopeaa, ja 2019 kultaa. Vuoden 2020 turnaus peruuntui koronan takia. Iso-Britannian sijoitus on 18. Se ei johdu paljoakaan siitä, että Suomi voitti viimeksi maiden välillä pelatun ottelun, vuonna 2019, lukemin 5–0. Iso-Britanniassa jääkiekko on ollut varsin pieni laji, jonka menestyksen vuosikymmenistä on paljon aikaa.

Kuriositeetteina brittiläisestä maajoukkuekiekkoilusta voidaan nostaa esiin, että sekä Englannilla että Iso-Britannialla oli pitkään rinnakkain omat maajoukkueensa, ja että Suomi ei ollut ennen vuotta 2019 onnistunut voittamaan kumpaakaan. Edelliset kohtaamiset ovat tosin 1950- ja 1960 -lukujen taitteesta.

Kansainvälistä jääkiekkoliittoa vuonna 1908 perustamassa olleen Ison-Britannian todelliset suuruuden vuodet jääkiekossa ovat toistaiseksi olleet 1930-luvulla, kun se voitti olympiakultaa, maailmanmestaruuden, kaksi MM-hopeaa ja kolme EM-pronssia.

Voidaan todeta, että pikku hiljaa kasvavasta suosiostaan huolimatta jääkiekko ei ole huomattava osa Iso-Britannian historiaa. Suomen kohdalla on toisin.

***

Suomen lähihistoriaa ei voi täysin ymmärtää, mikäli jääkiekkoa eri ilmiöineen ei tarkastella edes jonkin verran. Lähihistoriaksi määrittyy tässä yhteydessä kevään 1995 maailmanmestaruudesta alkanut jääkiekon todellinen kansansuosio Suomessa.

Saavutuksen merkitys ymmärrettiin tuoreeltaan, tai pikemminkin sen aiheuttamat reaktiot osoittavat tapahtuneen merkityksestä.

Mestaruutta verrattiin mediassa ja ihmisten keskusteluissa muun muassa Armi Kuuselan Miss Universum -titteliin ja Helsingin olympialaisten maallemme tuomaan positiiviseen kansainväliseen huomioon vuonna 1952.

Kolmas ylpeydenaihe, samana vuonna, oli viimeinen suoritus Neuvostoliitolle maksettaviksi määrätyistä sotakorvauksista. Sotakorvausten vaatija, Stalin, kuoli seuraavana vuonna.

Samoina vuosina lanseerattiin suomalaiset suosikkijuomat lonkero (1952) ja Koskenkorva (1953). Suomella näytti menevän lujaa monella saralla.

Myös MM-kisojen alla keväällä 1995 aurinko näytti paistavan hieman aiempia vuosia kirkkaammin. Suomen EU-jäsenyys oli astunut voimaan vuoden alusta. Näytti siltä, että Suomi otti reippaan askeleen YYA-Suomesta kohti Euroopan ydintä.

Se oli siinäkin mielessä välttämätöntä, että Neuvostoliiton kaatumisesta johtunut idänkaupan romahdus oli laman keskeisiä syitä. Suomen strategia vaihtui perinteisistä vientiteollisuuden aloista (metsä, laivanrakennus) tieto- ja viestintäteknologiaan. Nokian läpimurto tapahtui samoina vuosina kuin Suomen EU-jäsenyysprosessi ja ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus.

Kaikki nämä toivat kipeästi kaivattua optimismia raskaiden 1990-luvun alun lamavuosien jälkeen – vuosien, jotka tuhosivat niin monen suomalaisen elämän ja jonka jättämät jäljet yhteiskuntaamme näkyvät valitettavasti edelleen.

Jääkiekon vuoden 1995 maailmanmestaruus aiheutti patoutuneiden tunteiden purkautumisen euforisena riemuna. Juhlallisuudet kestivät päiväkausia. Tämä tuntui jotenkin täysin uudelta: mestaruusjuhlista muodostui valtava julkinen kansankarnevaali.

Suomen joukkueen pelaajista tuli kansallissankareita. Oman mausteensa toi joukkueen ruotsalainen päävalmentaja Curt Lindström, jonka opit nähtiin viimeisenä, mutta samalla ratkaisevana silauksena sille, että Suomi pystyi vihdoin voittamaan mestaruuden.

Kyllä, vihdoin, sillä edellisenä vuonna Kanada voitti Suomen finaalissa. Saman vuoden talviolympialaisissa Suomi sai pronssia – joukkue hävisi turnauksessa vain yhden erän! Vuonna 1993 Suomi oli ollut vasta seitsemäs, mikä oli suuri pettymys, sillä vuonna 1992 Suomi oli saavuttanut hopeaa.

Toisin sanoen vuoden 1995 maailmanmestaruus ei ollut missään nimessä sattuma, yllätys – ja kuitenkin samalla se oli juuri sitä. Tuolloin ero kullan ja hopean välillä oli (henkisesti) lähes samaa luokkaa kuin Suomen ja Iso-Britannian välinen ranking-ero vuonna 2022.

Sittemmin hopeamitalin arvostus on Suomessa pikkuhiljaa noussut sen ansaitsemalle tasolle: ”Pienestä oli kiinni”; ”Se oli maalin peli”; ”Kaikkemme annettiin, tänään se ei vain riittänyt”.

Kyseessä ei ole selittely tai anteeksipyyntö, vaan rationaalinen viittaus yhden jääkiekko-ottelun raakuuteen mestaruudesta pelattaessa.

***

Vuonna 1995 asiat olivat toisin. Maailmanmestaruuden katsottiin nostaneen Suomen (henkisestä) lamasta. Joukkuetta ei vain kuvattu esikuvallisiksi taistelijoiksi ja voittajiksi, vaan kansallisen itsetunnon kohottajiksi ja alemmuudentunnon poistajiksi. Media oli täynnä tällaisia arvioita ja keskusteluita. Eikä nyt ehkä naiiviltakin näyttävä retoriikka ollut suinkaan vaan median tuottamaa.

Opetusministeri Claes Anderssonin mukaan voitto tulisi kohentamaan koko Suomen kansan itseluottamusta sekä viemään niin urheilua kuin yhteiskuntaakin eteenpäin. Filosofi Esa Saarinen kirjoitti tuoreeltaan Curt Lindströmistä kirjan ”Poppamies” (1995).

Niin, “koko Suomen”. Huumaan ja dramaattisiin lausuntoihin on jälkikäteen helppo suhtautua ironisesti, mutta ehkä ei kannattaisi. Anderssonin arvioita on mahdoton osoittaa tutkimuksellisesti oikeiksi – tai vääriksi – mutta niitä kannattaa pohtia monesta näkökulmasta.

Jääkiekon kansansuosio on jatkunut vuoden 1995 mestaruuden jälkeen vahvana. Osin kyse on siitä jokavuotisesta, suuresta mediahuomiosta, joka tiivistyy MM-turnaukseen sitä edeltävine spekulaatioineen Suomen joukkueesta ja sen menestysmahdollisuuksista.

Samalla varsinkin sosiaalisen median alustat täyttyvät viesteistä, kuinka naurettavaa on, että suomalaiset innostuvat vuosi toisensa jälkeen lajista ja turnauksesta, jota maailmalla ei seuraa juuri kukaan.

Kyse on yhtäältä kamppailusta huomiosta alati heterogeenisemmäksi muuttuvan suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin sisällä, toisaalta – kuten jo 1995 – Suomen ja suomalaisuuden ymmärtämisestä kansainvälisesti.

Kyse on aina Suomesta, vaikka prismana toimii “vain” jääkiekko.

Joillekin jääkiekko on junttien penkkiurheilua, toisille suomalaisia lapsia ja nuoria sosiaalisesti eriarvoistava urheilumuoto kalliine harrastusmaksuineen. Hyperbola, subversio, ylevöitys, pilkka – kaikki tyylilajit ovat käytössä, kun suomalaiset ilmaisevat ajatuksiaan jääkiekosta ja erityisesti sen jokakeväisistä MM-kisoista.

***

Tutkin Suomen tarinat -hankkeessamme muun muassa valtion tukemia, Suomi 100 –juhlavuoden ohjelmaan hyväksyttyjä fiktioelokuvia. Elokuvia on yhdeksän. Niistä kahdessa keskiössä on jääkiekko yhteiskunnallisine ja kulttuurisine viittauspisteineen, perinteisestä suurten tunteiden draamasta viiltävään taide-elokuvalliseen satiiriin.

Suomi on jääkiekkomaa.

Jännittävää MM-turnausta, seurasit tai et!

Rami Mähkä