Menu
Suomen tarinat on hanke, jossa tutkitaan suomalaista historiakulttuuria. Olemme kiinnostuneita siitä, millaisia narratiiveja Suomen historiasta kerrotaan, miten niiden sisällöstä on neuvoteltu ja millaisia merkityksiä kansalaiset näille kertomuksille asettavat. Tutkimuksen keskeiset teoreettiset käsitteet ovat historiakulttuuri, narratiivisuus, museon toimijuus sekä kulttuurinen muisti ja muistin politiikka.
Hankkeeseen kuuluu taiteellinen osuus, jossa suomalaisuuden käsite nostetaan keskusteluun ja pyydetään moninaisista taustoista tulevia taiteilijoita osallistumaan sen pohtimiseen ja uudistamiseen.
Suomen tarinat -projektin rahoittaa Koneen Säätiö ja sen kotipaikka on Helsingin yliopiston poliittisen historian oppiaine. Hanke aloitti toukokuussa 2021 ja on kolmivuotinen.
KUVATIEDOT:
1. Ivan Timiriasew: Kalaverkkojen kuivausta ja korjausta Helsingissä nykyisen Hernesaarenkadun päässä 1910-luvulla. Helsingin kaupunginmuseo.
2. James Medcraft: Näkymä Suomen kansallismuseon Suomen tarina -näyttelystä.
3. Matti Pietinen: Ruotsista palaavia sotalapsia Helsingin rautatieasemalla 16.8.1945.
4. Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti, 1897. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen
5. Ivan Timiriasew: Ylioppilaiden vapunviettoa Kaisaniemessä. Helsingin kaupunginmuseo.
6. Jan-Niclas Jansson © Elokuvayhtiö Aamu: Elokuvasta Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset
Hankkeemme keskeinen käsite on historiakulttuuri. Termillä tarkoitetaan laaja-alaista toimintaa, jossa menneisyyttä tuotetaan, välitetään, käytetään ja ylläpidetään tiedolla ja mielikuvilla. Välineet voivat olla kuvia, sanoja ja tapahtumia. Historiakulttuuria toteuttavat niin instituutiot, media ja populaarikulttuuri kuin yksilöt. Sillä, missä, milloin ja mistä lähtökohdista tulkintoja menneisyydestä tehdään, on suuri merkitys ihmisten historiatietoisuudelle.
Historiakulttuuri (Geschichtskultur) -käsite luotiin Saksassa 1970-luvulla, kun pyrittiin käsittelemään Saksan 1900-luvun traumaattista historiaa historianopetuksessa. Angloamerikkalaiset tutkijat käyttävät myös termiä public history, joka ei ole kuitenkaan ihan samamerkityksinen. Se ei nimittäin pidä sisällään esimerkiksi kouluopetuksen tapaista “virallista historiaa” eikä akateemista historiantutkimusta. Historiakulttuuri-käsitteen alle ne kuitenkin kuuluvat yhdessä populaarihistorian, kansanomaisen historiakulttuurin kanssa.
Tämän vuoksi historiakulttuuri on hankkellemme täsmäkäsite.
Taiteilija Özgü Gündeşlioğlu löysi kirpputoreilta paikan, jossa integraatio uuteen maahan ei enää tuntunut haastavalta – paikan, jossa pystyi rauhassa ajelehtia ja nauttia epäjärjestyksen luomasta harmoniasta. Näiltä kirpputoreilta hän löysi sitten myös materiaalia uudelle teossarjalleen.